2. pyhyydelle voidaan löytää monia syitä (luojaeläimet, toteemieläimet, pyyntieläinten emuut, haltijoiden eläinhahmot, noitien apuhenget, suojeluseläimet, sielujen eläinhahmot).
3. eläimiä pidetään ihmisiä vanhempina, viisaampina ja puhtaampina ("viimeisenä syntyivät eläimet ja eläimistä ihminen").
4. ensimmäisten eläinten uskotaan osallistuneen luomiseen (joutsen ja kuikka, korppi ja kyyhkynen).
5. luojahenkien eläinhahmoja voidaan pitää ihmishahmoja vanhempina (jumala=nomala=jänis).
6. alkuihmisten maailmaa asuttivat suurikokoiset liskot, mammutit ja jättiläiset (luolaihmiset joita alettiin palvoa metsänhaltijoina).
7. ensimmäisten ihmisten uskotaan syntyneen eläinten ja ihmisten välisistä liitoista (saamelaisilla peuran ja ihmisen, hanteilla sammakon ja ihmisen, manseilla karhun ja ihmisen).
8. sukujen vanhimpia pidetään puoliksi ihmisinä ja puoliksi eläiminä (haltijaolentoja jotka elävät kesät eläinhahmossa ja talvet ihmishahmossa).
9. naispuolisten emuiden (mansin ekwa) korvautumista miespuolisilla haltijoilla (mansin ojka) voidaan pitää myöhäisenä ilmiönä (monissa taruissa eläimen kanssa yhtyneen kantaemon pojasta tulee kuuluisa heimoa puolustava urho).
10. ihmisen uskotaan syntyvän eläimestä polveutuvaan sukuun (selkupin tamir), saavan turvakseen eläinhahmoisia suojelushenkiä, naivan sukutoteemin hyväksymän puolison, saavan lapsia sukutoteemille, poistuvan maailmasta eläinsielun hahmossa ja syntyvän uudestaan samaan sukuun (totemististen sukujen luonteesta, eivät kasva, jatkuvat).
11. totemistisia sukuhaltijoita muistetaan käymällä pyhäköissään (etenkin lasten syntymän jälkeen), laulamalla laulujaan (khalev syo, kajavan laulu), tanssimalla tanssejaan (ojka jikw, ukon tanssi) ja koristelemalla kuviaan ihoon, koruihin, esineisiin ja vaatteisiin.
12. totemistisia sukuja voidaan jakaa vanhempiin kantaheimoihin (karhu, jänis, kotka, metso) ja näistä polveutuviin nuorempiin sukuihin (selkupeilta tietoja eläimen pysymisestä samana, kurjesta polveutuva kurjen nokan suku).
13. kantaheimojen perustajia voidaan pitää vanhimpina eli luomiseen osallistuneina eläiminä (sammakkoemo Naras-naj-ekwa luojahenki Numi-toremin tytär).
14. sukujen ja niihin kuuluvien perheiden määrää voidaan kuvata haltijoiden hiuksilla (repojen suvun Tex-otor-ojkalla pitkät hiukset ja seitsemän paksua lettiä), haltijakuvilla (seitsemän haaraa, seitsemän lovea) ja pyhäköiden puilla (seitsemän puuta, seitsemän latvaa).
15. sukulaiskansa nenetseiltä on saatu talteen yli 100 totemistisen suvun nimeä (luvusta voidaan päätellä saamelaisten ja suomalaisten sukujen kokoa ja määrää).
16. totemististen sukujen välit voivat olla ystävällisiä tai vihamielisiä (perustuvat eläinten ja ihmisten todellisiin tunteisiin, manseilla varikset karhujen vihollisia, västäräkit majavien ja sisiliskojen ystäviä).
17. yhdestä kantaheimosta polveutuvien välit pysyvät vakaina koska sukujen jäsenet ja toteemit kokoontuvat yhteisille heimopäiville (karhuheimo karhupäiville, kotkaheimo kotkapäiville).
18. puolison ottaminen toisesta kantaheimosta lujittaa kaikkien samaa kieltä puhuvien sukujen välejä
(sana hanti=sana kunta=totemististen sukujen liittouma, ei pidä sekoittaa nykyisiin kuntiin joiden malli
kopioitu vierailta).
19. uusien sukujen syntymistä voidaan pitää yhtä tärkeänä kuin vanhojen sukujen vaalimista (eläinunia
näkevien ja eläimiin vahvaa yhteyttä kokevien tulisi harkita uuden sukuhaaran perustamista, "suvut
haarautuvat kuin joet").
20. toteemieläimiin kuuluu huuhkaja (mansi, selkuppi), joutsen (nenetsi, selkuppi, mansi, saami), kurki (selkuppi), sammakko (hanti, mansi), korppi (saami, mansi), hanhi (hanti, selkuppi), kotka (mansi, selkuppi, saami), poro (saami, nganasani), kyyhkynen (mari), majava (hanti, mansi), lokki (nenetsi, mansi), varis (mansi), palokärki (hanti), pähkinähakki (selkuppi), västäräkki (mansi), sisilisko (mansi), metso (selkuppi), susi (saami, mansi), repo (saami, mansi), jänis (hanti), teeri (hanti), hirvi (hanti, mansi, selkuppi), korento (mansi), haukka (mansi, selkuppi), soopeli (hanti, mansi) ja karhu (saami, hanti, mansi, selkuppi).
21. toteemieläimen kohteluun liittyy monenlaisia sukukohtaisia tapoja (pidetään eläimistä pyhimpänä).
22. toteemieläintä ei pyydetä, syödä tai vahingoiteta, eläimen ravintoon ei kajota ("kuuluu Haukka-ukolle"), eläimen toimia ei häiritä (ihaillaan kaukaa), eläimen oikeaa nimeä ei lausuta ääneen (ellei haluta kutsua paikalle), eläimeltä saatuja nimiä annetaan lapsille (uskotaan suojelevan ja tekevän eläimen kaltaiseksi), eläimen elinpaikkoja ei häiritä (karhuperä, kurkisuo, näätävaara), eläimestä kertovaa tietoa (laulut, tarinat) ei esitetä vieraiden läsnäollessa, samasta eläimestä polveutuvat eivät nai keskenään (hyypiä ei nai hyypiää, varis varista).
23. toteemieläimen uskotaan häviävän syksyisin (lentää etelään, menee pesään, vaihtaa väriä) ja palaavan takaisin keväällä (lähtevälle lausutaan toivomuksia, palaavaa kiitetään).
24. eläimen poissa ollessa (pimeä aika) kerrotaan ja lauletaan eläimestä ja maailman synnystä kertovia jaloja taruja (mansin jalpin mojt).
25. eläinhahmoisia henkiä voidaan jakaa sukujen toteemieläimiin (Jipi-ojka, huuhkaja-ukko), vuodenaikojen henkiin (muuttolintuja johdattava Barbmo-aka, lämpöä-tuova-lintu Rei-tarton-ujris), sukulaisten henkiin (Saivo-guole, saivo-kala), ihmisten suojelushenkiin ("ilmestyvät unissa ja kulkevat mukana kaikkialle"), noitien apuhenkiin (pystyvät matkaamaan aliseen ja yliseen), eläinsukujen vanhimpiin (joihin vedotaan hyvää saalista toivottaessa), sielujen eläinhahmoihin (hämähäkki, perhonen), tarujen jättiläiseläimiin (lisko, mammutti), haltijoiden eläinhahmoihin (hauki=vedenhaltija, sammakko
=maanhaltija) ja haltijoiden apuhenkiin (metsänhaltijan apulaisina orava ja soopeli).
26. eläimillä uskotaan olevan ihmisten tavoin ennalta määrätty eli luojahengen suoma määrä elinpäiviä (saalista pyydetään sanoin "anna eläintä jonka ikä on loppuun kulunut, anna eläintä jonka aika on loppuun kulunut).
27. eläinten uskotaan opettaneen ihmisille kaikki tärkeimmät keksinnöt (majavilta kalapadot, karhuilta talvimajat, hämähäkeiltä kutominen, pääskysiltä saven valaminen, susilta metsästystaidot).
28. poikkeavan kokoisia (sampi), tapaisia (käki) ja värisiä (leppäkerttu) eläimiä pidetään haltijaolentoina, enteiden tuojina ja eläinsukujen vanhimpina (havga-maddu=haukien vanhin, tabmoh-maddu=taimenten vanhin, tsuovdza-maddu=siikojen vanhin).
29. syötäväksi kelpaavia (poro) ja harmittomia (kärpänen) eläimiä pidetään ylistä hallitsevan luojahengen luomina, syötäväksi kelpaamattomia (kuikka) ja vahinkoa tekeviä (sääski) alista hallitsevan luojahengen ("ne elää sit omaa elämätäh miksikä ne ol luotu").
30. eläimiä kunnioittaviin tapoihin kuuluu elin, juoma ja pesimäpaikkojen rauhoittaminen, sisään tulleiden eläinten kantaminen ulos, petojen ja hyönteisten häätäminen rauhanomaisin keinoin ("mist on paimen pillin soanut, ajo kontiet kotihi"), eläinten ylistäminen lauluin ja tarinoin ("jua jalloin juoksijil, jua siivin lendäjil, jua pedroilla ja hukilla, jua hukilla ja kondeil"), sukujen toteemisääntöjen noudattaminen ("emokarhu kielsi ensimmäistä naista syömästä karhunlihaa"), eläinten puhutteleminen kohteliaasti
(uskotaan kuulevan sanat kuoltuaankin), haavoitettujen eläinten jäljittäminen (sielu-usko), luiden ja ruotojen hautaaminen tai palauttaminen pyhäkköön tai pyyntipaikalle ("jotta voisivat syntyä uudestaan"), kiima, kutu ja pesimäaikojen rauhoittaminen (kalastus ja metsästyskaudet), kauden ensimmäisen ja viimeisen saaliin uhraaminen haltijoille (kiittävine lauluineen ja rukouksineen), eläinten lisääntymisen varmistaminen (ei pyydetä nuoria eläimiä tai naaraseläimiä), lihojen kohteleminen kunnioituksella (ei sekoiteta keskenään, valmistetaan ilman metalliesineitä), kaiken eläimestä saadun hyödyntäminen (hampaat, jänteet, kynnet, nahat, sulat), oikeanlaisten aseiden ja pyydysten käyttäminen (itse valmistettuja, omista aineksista), pyydysten tarkastaminen (päivittäin) ja saaliin jakaminen ihmisten, eläinten ja haltijoiden kesken (jokaisesta lämmitetystä ruuasta Tulen-emon osa).
31. eläimiä nimetään iän (vuonelo=1-vuotias poro), ulkonäön (sarvas=hirvi), värin (lumikko, keltasirkku), käyttäytymisen (sammakko=hyppivä nainen), elinpaikan (koskelo, metso) ja ääntelyn (huhuu=huuhkaja, kukui=kuikka) mukaan.
32. nimen perään voidaan lisätä sukupuolta ilmaiseva sana (Xortxan-ojka=haukka-ukko, Urin-ekwa
=varis-akka) tai kutsua naarasta ja urosta omilla sanoillaan (kojama=uroslohi, marjas=naaraslohi).
33. tärkeimpinä pidetyille eläimille voidaan antaa perheenjäsenten tavoin hellimä, lempi ja kiertonimiä (hanteilla yli 100 karhua kuvaavaa sanaa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti